perjantai 18. marraskuuta 2011

changed mind

Olen aina halunnut lähteä vaihtoon. Ja se aina oli Espanja. Kun olen laittanut hakemuksen ja listasin koulut ja maat minne haluan lähteä, niin Espanja oli 4 sijana ja Sveitsi ykkösenä. Sitten kyllä sain tietää, tai ainakin en ajatellut tarkaan aikaisemmin, Sveitsi on kallein maa, kalliimpi kuin Suomi ja siellä ei oo eglanninkielisiä tourism-opintoja ja aloitin tutkistella Belgia-vaihtoehtoa ja ymmärsin että haluan lähteä.

Sain tänään vahvistuksen Belgiasta ja lähden sinne jo tammikuun lopussa kesäkuuhun asti. Olen enmmän kuin innoissa ja odotan jo sitä. Etin tällä hetkellä huonetta ja kirjoitan meilejä asuntoantajille. Tuli yllätyksenä että Belgiassa vaikka olisi yhteinen keittiö, vessa tai suihku, jokaisessa huoneessa on oma pesuallas!!!! Muutenkin vähän eri systeemi, mutta suurin osa ajatuksistani on vaihdosta ja kämpästä täällä, en halua menettää sitä. Kattelen jo lentoja ja niin pois päin.

En vieläkään tiedä mitä keksisi uuden vuoden juhlimiselle, missä ja miten? Viime vuonna juhlin Tampereella enkä halua tänä vuonna samalaista :( Eikä ole varaa lähteä mihinkään, säästän vaihtoon. Koulu kohta loppuu enkä tie mitä tekisin 2 kk, toivottavasti löytyy töitä.

Otan aina kuvia tarkoutksella laittaa niitä tänne, mut en jaksa joka päivä postata, joten kuvia eri päivistä :)

kasviskeitto, kaupan pakastimesta, mutta tosi hyvä!

olisko ne juusto-pinaatti?! nam

lasten h&m osastolta <3

tääkin h&m

kasvispasta. syön nykyään vähemmän lihaa, tällä viikolla en yhtään syönyt ;)

kouluretkellä särkanniemissä ja rakas delfiini ja tää on ainutlaatuisesta kokoushuoneesta

hesen cupcake, muuten tosi hyvä mut liian makea
<3

Ei kommentteja: